Olkapääkipu

Olkapääkipu ja olkapään alueen toimintahäiriöt ovat toiseksi yleisimpiä aikuisten tuki- ja liikuntaelinvaivoja heti alaselkäkivun jälkeen. Alle 35-vuotiailla yleisin syy olkapääkipuun on olkanivelen epävakaus (instabiliteetti), 35 – 50 -vuotiailla ahdas olkapää -oireyhtymä ja kiertäjäkalvosinjänteen ikääntymiseen liittyvä rappeuma (tendinopatia). Yli 50-vuotiailla esiintyy eniten kiertäjäkalvosinjänteen repeämiä.
‍
Fyysisesti inaktiiviselle henkilölle jo jokin normaalista poikkeava rasitus, kuten ikkunanpesu tai yksittäinen tennisottelu voi aiheuttaa pitkään kestävän olkapäävaivan. Urheilussa akuutteja olkapäävammoja sattuu eniten käden päälle kaatuessa esimerkiksi hiihdossa ja pyöräilyssä, sekä lajeissa jossa kädet ovat jatkuvasti koholla (esim. tennis, pesäpallo, uinti, voimistelu).
‍
Seuraavaksi käydään läpi muutamia yleisimpiä olkapään alueen vaivoja. Jako vammojen välillä on osittain päällekkäinen, sillä tietyt vammamekanismit saattavat aiheuttaa vahinkoa useaan eri kudokseen.

Impingement eli ahdas olkapää -oireyhtymä pitää sisällään joukon erilaisia oireita, kuten kiertäjäkalvosinjänteiden toimintahäiriö, lapaluun liikehäiriöt, olkapään epävakaus, hauisjänteen ja lapaluun rustorenkaan (labrum) vammat, sisäkierron liikerajoitus sekä olkapään takakapselin tiukkuus. Impingement jaotellaan primääriseen ja sekundääriseen sen mukaan, onko sen syy rakenteellinen vai toiminnallinen. Primäärisessä impingementissä olkapään subakromiaalitila on ahdas joko olkalisäkkeen muodon tai kiertäjäkalvosinjänteen turvotuksen takia, kun taas sekundäärisessä impingementissä kiertäjäkalvosinjänteiden toimintahäiriö aiheuttaa olkaluun pään nousemisen lapaluun kuoppaan nähden.
‍
Ahtaan olkapään oireita ovat kipu kättä nostaessa, kuten kammatessa hiuksia tai kurkottaessa korkeille hyllyille, sekä kipu nukkuessa oirepuolen olkapään päällä. Hoitona on aluksi provosoivien aktiviteettien välttäminen ja tulehduskipulääkitys, sekä sen jälkeinen kuntoutus (naprapatia/fysioterapia). Kuntoutuksessa keskitytään rintarangan liikkuvuuden sekä kiertäjäkalvosinjänteiden ja lapaa tukevien lihasten toiminnan paranemiseen..

Kiertäjäkalvosintendinopatian eli kiertäjäkalvosinjänteiden rappeuman (yleisin m. supraspinatuksessa) esiintyvyys kasvaa 40 ikävuoden jälkeen, ja se on naisilla hieman yleisempi kuin miehillä. Kuten impingement, myös kiertäjäkalvosinvammat johtuvat joko rakenteellisista tai toiminnallisista syistä, kuten olkalisäkkeen muodosta, lapaluuta tai olkaluuta tukevien lihasten toiminnanhäiriöistä, pienen rintalihaksen tai olkapään takaosan jäykkyydestä. Vammat voivat myös johtua yksinkertaisesti liiasta kuormituksesta kudosten kestokykyyn nähden (yhtäkkinen uusi rasitus tai jatkuva / toistuva käsien kohoasento) tai jänteiden alueen huonosta verenkierrosta (huom! tupakoijat).
‍
Kiertäjäkalvosinvammojen oireita ovat jännealueen kosketusarkuus, olkapään liikerajoitukset ja kipu käden kohoasennoissa. Etenkin kättä sivukautta ylös nostaessa liikkeen keskivaihe on usein kivulias. Kiertäjäkalvosinvammat hoidetaan pääosin konservatiivisesti – aluksi kivunhoitona provosoivan aktiviteetin välttämistä ja kylmähoitoa, ja tämän jälkeen hoito on oireenmukaista, eli olkapään ja rintakehän alueen liikkuvuuksien parantamista, kiertäjäkalvosinjänteiden ja lapaa tukevien lihasten toiminnan parantamista sekä em. jänteiden vahvistamista.

Olkanivel on ihmisen liikkuvin nivel, ja nivelpintojen kontaktipinta verrattaen pieni. Siksi lapaluun rustorenkaalla, nivelsiteillä ja olkaniveltä tukevilla lihaksilla on suuri merkitys olkapään stabiliteetin kannalta. Olkapään instabiliteetti eli epävakaus voi liittyä joko rakenteelliseen olkanivelen löysyyteen tai akuuttiin olkanivelen sijoiltaanmenoon (luksaatio). Akuutti sijoiltaanmeno tapahtuu usein esimerkiksi heittolajeissa käden ollessa ylhäällä selän takana valmiina heittoon, jolloin olkanivelen pää liukuu eteenpäin ja sekä lapaluun rustorengas, olkaluun pää sekä kainalohermo (n. axillaris) saattavat vaurioitua.
‍
Nuorilla urheilijoilla kirurginen operaatio saattaa olla tarpeellinen, koska sijoiltaanmenon uusimisriski yläkropan lihaksistoa vaativissa lajeissa on suuri. Muutoin olkapään epävakauden hoito on useimmiten konservatiivinen. Aluksi voidaan tarvita kantosidettä noin kolmeksi viikoksi, ja sen jälkeen kuntoutuksessa keskitytään erityisesti kiertäjäkalvosinjänteiden ja lapaluuta tukevien lihasten toiminnan paranemiseen ja vahvistumiseen, suljetun kineettisen ketjun harjoitteista vähitellen avoimen kineettisen ketjun harjoitteisiin.

Hauiksen pitkän pään jänteen vammat ja lapaluun rustorenkaan (labrum) vammat liittyvät toisiinsa sillä tavalla, että hauisjänne kiinnittyy yläkiinnityksestään rustorenkaaseen. Hauiksen pitkän pään jänteen vammat taas liittyvät yleensä kiertäjäkalvosinvammaan, olkanivelen epävakauteen tai ahtaaseen olkapäähän. Vammat johtuvat yleisimmin toistuvasta kädet pään yläpuolella tapahtuvasta aktiviteetista, kuten esimerkiksi heittolajit, tai hauisjänteen venyttyessä esimerkiksi painavien asioiden kantamisessa (urheilussa esim. maastavedossa).
‍
Olkapään rustorenkaan ja hauisjänteen vammojen hoito on pääosin konservatiivinen. Kuntoutus on hyvin samanlainen kuin aiemmissakin läpikäydyissä olkapäävammoissa, sillä erotuksella että kuntoutuksen alkuvaiheessa hauiksen pitkän pään jänteeseen kohdistuvaa rasitusta tulee välttää ja myöhemmin lisätä asteittain. Hauisjänteen rappeumasairauksissa jarruttava (eksentrinen)  harjoittelu on tärkeää jänteen vahvistamiseksi. Ruistorenkaan vammat vaikuttavat myös koko olkanivelen stabiliteettiin, mikä on otettava kuntoutuksessa huomioon.
‍
Hauisjänteen repeytyessä kokonaan lihas vetäytyy lähelle kyynärpäätä (ns. Kippari Kallen hauis). Repeämä ei vaikuta merkittävästi hauiksen voimantuottoon, jos ja kun hauiksen lyhyt pää on yleensä silti ehjä. Hauiksen repeämä operoidaan usein vain, jos kyseessä on nuori urheilija, joka tarvitsee yläkropan lihaksia lajissaan.

Solisluun murtumat sattuvat usein tippuessa jostakin, esimerkiksi polkupyörän tai hevosen selästä, ja paranevat vamman asteesta riippuen useimmiten 4-6 viikossa. Murtumat jaetaan neljään luokkaan, ja suurin osa niistä hoidetaan konservatiivisesti. Leikkaus on aiheellinen, jos näyttää siltä että luutuminen ei onnistu.
‍
Olkaluun kaulan murtuma saattaa sattua kaatuessa käden päälle. Vamma hoidetaan usein konservatiivisesti, jolloin käsi on kantositeessä noin kuusi viikoa ennen kuntoutusta.

AC-nivelen vammat jaetaan vamman asteen mukaan kuuteen eri luokkaan. Yhteistä AC-nivelvammoille on nivelen kosketusarkuus ja kipu tuodessa kättä vartalon edestä. Hoito on pääosin konservatiivinen. Kivunhoitoon aluksi kylmää ja immobilisaatio 2 päivästä kuuteen viikkoon vamman asteen mukaan, ja tämän jälkeen kuntoutusta. Kuntoutus on tärkeää, koska AC-nivelen stabiliteetti vaikuttaa koko olkapään stabiliteettiin. Krooninen AC-nivelen kipu on tyypillistä esim. penkkipunnertajilla.

Ison rintalihaksen (m. pectoralis major) repeämä on tyypillinen erityisesti penkkipunnertajilla, jolloin henkilölle tulee yhtäkkinen kipu olkanivelen sisäsyrjälle rintalihaksen kiinnityskohtaan. Rintalihas voi revetä osittain tai kokonaan. Täydellinen repeämä hoidetaan leikkauksella, kun taas osittainen konservatiivisesti 4-6 -viikon harjoitusjaksolla.

Jäätynyt olkapää (adhessiivinen kapsuliitti) on yleinen olkapäävamman tai -leikkauksen jälkeen, mutta voi esiintyä myös ilman niitä. Jostakin syystä vamma on yleinen etenkin diabetesta ja kilpirauhasen sairauksia sairastavilla, 40 – 60 -vuotiailla naisilla. Vammaan liittyy olkanivelen liikkuvuuden väheneminen – ulkorotaatioliikkuvuus rajoittuu ensin, sitten käden nosto sivukautta ylös ja lopuksi käden vienti sisäkiertoon selän taakse. Olkapäässä on leposärkyä, etenkin öisin. Jäätynyt olkapää paranee itsestään noin 1,5 vuodessa, mutta fysioterapialla/naprapatialla voidaan helpottaa kipua ja ohjata asiakasta toimimaan oikein kipeän olkapään kanssa.

Thoracic outlet syndrome johtuu verisuoni- ja/tai hermorakenteiden kompressiosta joko ensimmäisen kylkiluun ja solisluun, tai kaulan scalenuslihasten välissä. Vaiva on yleinen ihmisillä, joutuvat pitämään käsiään paljon ylhäällä kohoasennossa. TOS:n oireita ovat niskan tai olkapään alueen kipu sekä tuntomuutokset käsivarressa tai kädessä. Koko oirepuolen käsi saattaa tuntua heikolta ja väsyy nopeasti. Jos mukana on laskimon vajaatoimintaa, käsi saattaa tuntua myös viileältä. Koska eteenpäin kääntyneet olkapäät altistavat TOS:lle, hoidossa keskitytään erityisesti hyvän ryhdin ylläpitoon, lapaluun kontrolliin sekä niskan ja rintakehän alueen liikkuvuuden paranemiseen.
Edellä mainittujen vaivojen lisäksi olkapään alueen kipu voi johtua myös esimerkiksi kaularangasta, hermovammoista (suprascapulaari-, axillaari ja long thoracic -hermojen vammat), yläraajan laskimotukoksesta tai sisäelimistä (esim. sepelvaltimotauti).

Tietoiskun olkapääkivusta on kirjoittanut naprapaatti Heidi Pentikäinen.


Käytettyjä lähteitä:
Brukner, P., Clarsen, B., Cook, J., Cools, A., Crossley K., Hutchinston, M., McCrory, P., Bahr, R. & Khan, K. 2017.
Brukner & Khan’s Clinical Sports Medicine. Viides painos.
Saarelma, O. Jäätynyt olkapää (adhessiivinen kapsuliitti), Lääkärikirja Duodecim, 6.3.2018.
Wilk, K., Reinold, M. & Andrews, J. 2009. The Athlete’s shoulder. Toinen painos.
Olkapään jännevaivat. Käypä hoito -suositus.
Pohjolainen, T. Kipeä olkapää – kiertäjäkalvosinoireyhtymä. Lääkärikirja Duodecim, 15.8.2018.