FYSIOEKSENTRIAN RYHMÄLIIKUNTA
FysioEksentrian ryhmät ovat pienryhmiä, joissa on enintään kahdeksan jumppaajaa, ja ne soveltuvat kaiken ikäisille ja kokoisille. Aiempi liikkumattomuus tai liikkumisen ongelmat eivät estä ryhmään osallistumista, mutta koska jumpassa tehdään liikkeitä sekä seisten että lattialla, liikkuminen näiden tasojen välillä tulisi olla sujuvaa. Ohjaajana toimii fysioterapeutti tai naprapaatti. Ryhmässä harjoitetaan lihasvoimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Käytämme välineinä mm. kehonpainoa, kahvakuulia, kuntosalilaitteita ja Redcord-naruja.
Max 8 henkilön pienryhmässä harjoittelu takaa yksilöllisemmän ohjauksen, koska ohjaajalla on paremmin aikaa perehtyä jokaisen jumppaajan tekemiseen kuin suuremmassa ryhmässä. Jos et jonain viikkona pääse varaamasi ryhmän mukaan harjoittelemaan, voit mahdollisuuksien mukaan korvata väliin jääneen jumpan toisena päivänä 10 kerran jakson sisällä.
Kevään 2023 aikataulu
Vuoden 2023 pienryhmäjumpat alkavat maanantaina 9.1. klo 17 ja keskiviikkona 11.1. klo 18.30, ja jatkuvat yhteensä 10 kertaa maanantaisin ja keskiviikkoisin aina 13.3. ja 15.3. saakka. Jumpat järjestetään FysioEksentrian tiloissa osoitteessa Linnankatu 45.
Ryhmän hinta on 100 € / 10 kertaa ja se maksetaan aina jakson alussa. Ryhmäjumppajakso toteutuu, mikäli siihen osallistuu vähintään 4 jumppaajaa. Ilmoittautumiset toivomme sähköpostitse osoitteeseen info@fysioeksentria.fi tai soittamalla p. 0400 804 980. Sijaintimme kartalla ja tietoja muista palveluistamme löydät täältä.
Tervetuloa liikkumaan mukavaan porukkaamme!